Niin sitä vietimme jäiden jälkeen ensimmäisen illansuun saunasaaressamme ja Caino sai ensimmäisen kerran olla Buster-kyydissä. Luottavainen tyttö, ei ongelmaa veneessäkään. Caino juoksenteli saaressa nauttien oikein sydämensä kyllyydestä. Juho ja Jenni piti Cainolla vauhtia yllä ja tutkittiin oman tontin rajoja oikein koko perheen voimin. Mukava ilta aina siihen saakka, kun istuimme rauhassa rantakivillä nuotiolla kunnes yhtäkkiä Caino meni vaisuksi, haki vain paikkaa käydä makuulle Juhon takin päälle. Suupielet olivat valkoisen kuolan/vaahdon vallassa, niinkuin korvat, ja koko pikkukoira.. Jokin reaktio oli kyseessä, mutta vaikea sanoa, mistä oire aiheutui. Caino oli voipunut, ja veltto.. sitten tuli meille kiire pois saaresta. Laitaatsillan telakalle päästyämme soitimme päivystävälle eläinlääkärille, mutta sieltä suunnasta ei oikein apuja tuntunut tulevan. Kyllä me olimme peloissamme!! Lapset itkivät, ja niin itki kyllä vähän "äippäkin" siitä pelosta, että menetämme tuon pienen suloisuuden, ennenkuin meidän yhteinen elämämme on päässyt oikein kunnolla edes alkuun. Vaan oksetuksen, maidonjuonnin ja hiilitablettien myötä koira"vauva" tokeni, ja elelee elämäänsä entiseen malliin, iloisena ja riehakkaana - mutta selkeästi huomaa, että myös tottelevaisempana kuin vielä viikko-pari sitten. Tässä tuli opetus siitä itselle, että elämänlanka on niin hauras - se voi katketa niin arvaamattoman nopeasti - onneksi ei Cainon kohdalla sentään vielä.
